Mei Dan
quality dog services since 1995
Koirahoitola




Olemme muuttaneet vuonna 2008 uusiin tiloihin. Käytössä olevat tilat ovat toimivat, viihtyisät, siistit ja nykyajan vaatimukset täyttävät sekä eläinlääkärin valvomat.
SISÄTILAT
jokaisella koiralla on oma yksiönsä ja saman perheen koirat sijoitetaan samaan tilaan. Sisätiloissa on lattialämmitys.
YMPÄRISTÖ
hoitolamme sijaitsee luonnonrauhassa ja suoraan pihalta on loistavat ulkoilumaastot sekä mahdollisuus koirien uittamiseen kesällä.
ULKOTARHAT
ovat puhtaat ja erittäin varmat. Jokaisella koiralla on oma ulkotarhansa ja kerran päivässä mahdollisuus päästä juoksemaan isommalla aidatulla alueella.
HOITOPÄIVÄ
hoitopäivät lasketaan meillä siitä päivästä jolloin koira meille tuodaan, siihen päivään asti kun koira meiltä haetaan. Meillä siis hinnat on per päivä, ei per vuorokausi. Poikkeuksia saatetaan tehdä ;).
ROKOTUSTODISTUS
koirallasi tulee olla voimassa olevat rokotukset ja todisteena siitä rokotustodistus. Oma eläinlääkärisi tietää parhaiten paikallisen tautitilanteen. Huomioithan, että rokotusvaatimukset ovat oman lemmikkisi parhaaksi!
MADOTUS
on oltava ajantasalla. Meiltä myös madotukset sopimuksen mukaan.
ERITYISTOIVEET
pyrimme ottamaan huomioon jokaisen koiran yksilölliset tarpeet.
TARVIKKEET
koirallasi voi olla mukana oma peti ja omat lelut.
HOITOSOPIMUS
teemme kaikista hoidokeistamme kirjallisen hoitosopimuksen, johon kirjataan kaikki tarpeellinen ylös.
MAKSAMINEN
meillä käy maksuvälineenä käteinen, pankki- ja luottokortit. Laskutus vain erillissopimuksesta, laskutuslisä 10€.